perjantai 26. helmikuuta 2016

Lukiodiplomi Portfolio

Hei! Olen Sonja Kauppi Forssan Yhteislyseosta. Olen 18 vuotias. Harrastan valokuvaamista jo kuudetta vuotta.
Unelmani on tehdä töitä media-alalla.



Valitsin aiheekseni "Sekaisin järjestyksestä". Ajattelin liittää teokseeni valomaalausta. Aluksi tuli mieleen valomaalata Forssan Kaupungista epäkohtia. Esimerkiksi rakkauslukot torilla olevassa sillassa, tai tiiliseinä jossa on yksi erivärinen tiili muiden joukossa. Sitten aloin ajattelemaan, että olisiko se liian yksinkertaista. 


Päähäni pälkähti ajatus, että yrittäisin keksiä itselleni haastetta. Aloin ajattelemaan kaikkea, jotka saattaisivat olla järjestyksestä sekaisin. Vain nämä kaksi sanaa: "Järjestyksestä sekaisin" pyörivät mielessäni monet yöt ja päivät. Monien pohdintaviikkojen jälkeen mieleeni juolahti ihmisten aivot ja ajattelu. Monien ihmisten päät ovat täynnä ajatuksia ja ideoita. Positiivisia tai negatiivisia. Eikä ajatuksilta saa rauhaa vaikka kuinka yrittäisi. Päässähän ajatukset ovat sekaisin järjestyksestä. 
Teostani pitää siis tulkita monesta näkökulmasta.


Siitä se sitten lähti. Laitoin kameran jalustaan ja menin seisomaan sen eteen. Aluksi mietin kuinka pystyisin valomaalaamaan itseni, sillä valomaalauksessa muu kuin valo ei saa liikkua. Sitten ymmärsin hyödyntää kuvataidekoulun valokuvausryhmässä opittua kuvanmuokkaustapaa. Tämä kuvanmuokkaustapa sopi täydellisesti teokseeni. 


Muutamien yritysten jälkeen sain otettua kasvokuvani, sekä valomaalattua ympyrän. Siirsin tiedostot kamerasta tietokoneelle ja aloin työstää teostani. Aluksi muutin kasvokuvani mustavalkoiseksi ja rajasin neliöksi. 



Tämän jälkeen aloin muuttaa käyristä kuvan kirkkautta ja kontrastia. 


Kun olin säätänyt käyriä tarpeeksi mieleni mukaan, aloin työstämään valomaalauskuvaa.


Sama homma, tein siitä neliön ja säädin käyriä.


Kun olin saanut molemmat kuvat valmiiksi, yhdistin ne. 


Yhdistämisen jälkeen skaalasin valomaalauksen päälleni, otin pyyhekumin ja aloin kumittaa. 


Kun olin kumitellut tarpeeksi, työ oli valmis.


Työni nimi on siis "Ajatusten vanki"

Työn ajattelemiseen meni aikaa todella kauan. Suurin helpotus oli se, kun ajatus ja kokonaisuus olivat valmiita. Sekaisin järjestyksestä oli toisaalta hyvin hankala aihe. sillä en halunnut liian helppoa työtä. Ihmisten aivot ja ajatukset ovat vaikea aihe. Ajatukset ovat aina sekaisin järjestyksestä. 








keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

torstai 20. helmikuuta 2014

Studiokuvia with Tiitu







 
Nämä kuvat eivät liity mitenkään kouluni mediakurssiin, vaan kuvat on otettu kuvataidekoulun studiossa ja halusin niitä jakaa myös täälläkin muutaman :). TÄSTÄ pääset näkemään lisää kuvia toisen blogini puolella. Myöhemmin lisää!

TÄSTÄ Tiitun FB sivuille!
TÄSTÄ Tiitun YT kanavaan!