Kuviksen kurssilla työnä oli tehdä myös digitarina, tässä omani!
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Työ 1 Selfie
Ensimmäisenä työnä otimme selfien, muokkasimme vanhan näköiseksi ja julkaisimme sen nettiin.
Lisään tänne erikuvan kuin muualle! Kuva muokattu Gimpillä ja Pixlr Expressillä.
Lisään tänne erikuvan kuin muualle! Kuva muokattu Gimpillä ja Pixlr Expressillä.
torstai 20. helmikuuta 2014
Studiokuvia with Tiitu
tiistai 11. helmikuuta 2014
2.Antimainos
Moi, kurssimme yhtenä työnä on ollut antimainos, jonka tänään julkaisen täällä.
Itse tein antimainokseni Facebookista, kritisoidessani Facebookin moninaisuutta. Facebookiin tehdään nykyään myös esim. lemmikkieläimille omia profiileita ja Facebookin on myös uhattu tulevan maksulliseksi. Sillon tällöin Facebook saattaa rikkoa myös ihmissuhteita riippuen päivityksistä ja niistä johtuvista "paskamyrskyistä", jolloin monetkin ihmissuhteet saattavat kärsiä.
Eipä mulla tässä enempää muuta, tollanen nopeesti väsätty "veisbook" tuli tehtyä tälläkertaa tämänkaltaiseen tehtävänantoon. Seuraavana työnä meillä on elokuvajuliste, johon kuvaamme itsemme parin kanssa. Saa nähä minkä leffan juliste on tullakseen. Se tietää seuraavaksi siis valokuvaushommia, jes! ;)
Seuraava tunti alkaa pian, joka mulla tälläkertaa ruotsi. Hyvää alkavaa päivää jokaiselle! Moiksut :)
maanantai 10. helmikuuta 2014
Ensimmäinen postaus
Hei, aloitin uuden blogin KU3 kuvataiteenkurssin myötä, jota käyn lukiossa. Palautan tänne ensisijaisesti työt, joita teen kurssin aikana. Edellinen blogini (Me And My Life) pysyy entisellään, joten painotan tänne valokuvaharrastukseni!
Itselläni on kaksin kappalein Nikonin runkoja.
Sain joululahjaksi vuonna 2011 ensimmäisen järjestelmäkamerani, Nikon D3100. Seuraavana syksynä (2012) ostin ystävältäni käytetyn rungon, Nikon D300s, joka toimii tällähetkellä käytössäni pääsääntöisesti.
Objektiiveja minulta löytyy 5 kappaletta. Nikkorin linssejä löytyy 18-55mm, 18-105mm, 55-300mm ja 50mm. Samyangin valmistama fisheye on 8mm. Haaveena on kehittyä valokuvaajana, kehittää jopa ammatti kyseisestä harrastuksestani. Hankintalistalla on tällähetkellä studiosalamat, uusi runko, sekä mitäpä muutakaan kuin objektiiveja.
Minut nähdään usein kamera kädessä, kaverit "haukkuvat" välillä jopa paparazziksi.
Tässä on kuvia, joihin ystäväni ovat tulleet malleiksi!
Rippikuvausta:
Tällähetkellä käyn Forssan Kuvataidekoululla toimivalla valokuvauskurssilla. Käymme siellä läpi mm. kameran perustoimintoja ja opettelemme erilaisia tekniikoita. Tärkeintähän on, että osaa käyttää omaa runkoansa kunnolla.
Olen tehnyt myös liikekuvauksia mm. Sisustus Mallulle!
Tässäpä taitaa olla kaikki tälläkertaa, seuraavat postaukset ovat siis kurssilla tehtyjen töiden palautukisa!
Mukavia katselu-/lukukokemuksia! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



